Muovialan huippua

Muoviteollisuuden pioneereja

Valmistamme laadukkaita muoviletkuja, -putkia, -profiileja ja -kaapeleita teollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin. Asiakkaitamme ovat eri alojen teollisuus- ja tuotantolaitokset sekä muovialan tukkuliikkeet. Olemme vuonna 1953 perustettu henkilöomisteinen perheyhtiö. Perheyritysten liitto on myöntänyt meille Suomalainen perheyritys-merkin, josta olemme erityisen ylpeitä. Olemme myös erittäin ylpeitä Avainlippu-merkistä, joka meille on myönnetty. Avainlippu on rekisteröity yhteisömerkki. Merkki kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Pääkonttorimme toimitilat ja tuotanto sijaitsevat Espoon Kiviruukin teollisuusalueella. Työllistämme Suomessa kaikkiaan 40 henkeä.

Vakiotuotteiden lisäksi valmistamme myös mittatilaustuotteita. Meillä on vankka tietotaito ja kokemus muoveista, CAD suunnittelusta sekä työkalujen valmistuksesta uudenaikaisessa työkalupajassamme. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen. Ymmärrämme asiakkaittemme tarpeet ja tarjoamme aina kustannustehokkaimman ja toimivimman ratkaisun heidän tarpeisiinsa. Hyvät ja luotettavat suhteemme tavarantoimittajiimme takaavat parhaimmat raaka-aineet jokaiseen sovellukseen.

Käyttämämme sähkö on 100% uusiutuvaa ja alkuperätakuumerkittyä energiaa.

Avaa tästä käyttämämme energian alkuperätakuutodistus

Tavoitteemme

Tavoitteenamme on olla tunnettu Suomessa ja lähimarkkinoilla laadukkaista muovituotteistamme sekä toimintavarmasta tuotannostamme. Olemme haluttu yhteistyökumppani, joka kykenee toimimaan myös asiakkaiden tuotekehityskumppanina. Liikevaihdostamme kolmannes tulee vientitoiminnasta.

Strategia

Strategianamme on hallittu kasvu ja toimintamme tuottavuuden ja energiatehokkuuden jatkuva parantaminen.

Otamme toiminnassamme huomioon ympäristöasiat kehittämällä toimintaamme ja materiaaleja ympäristöystävällisimmiksi. Meille on myönnetty ISO 14001 sertifikaatti vuonna 2021.

Nykyisiä asiakkuuksia hoidetaan asiakaslähtöisesti ja nykyasiakkaiden ostoja lisätään tehokkaan myynnin avulla.

Toimintoja kehitetään joustavasti, parhaan kulloisenkin liiketoimintamallin rakentamiseksi. Tuotannon osaamista ylläpidetään ja toimintatapoja kehitetään jatkuvasti.

Kone-investoinnit ja organisaation toiminnan kehittämishankkeet varmistavat kilpailukykyisyyttä. Erilliset toimintasuunnitelmat ja tavoitteet laaditaan kaikille päätoiminnoille: tuotanto ja laatu, myynti ja markkinointi, johtaminen, hallinto ja tukitoiminnot, henkilöstöresursointi ja osaamisen kehittäminen sekä kehityshankkeet.

Laatupolitiikka

Laadunhallintajärjestelmämme kattaa yrityksemme tuotteet sekä tuotteiden suunnittelun, kehittämisen, valmistamisen ja myynnin. Toppi valmistaa laadukkaita letkuja, putkia, profiileja, moniputkikaapeleita sekä muovipinnoitteita teollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin. Vakiotuotteiden lisäksi valmistetaan myös mittatilaustuotteita. Toppi valmistaa tuotteensa itse, omilla tuotantovälineillä, laitteilla ja henkilöstöllä.

Me sitoudumme seuraavasti:

  • Ymmärrämme ja vastaamme asiakkaiden tarpeista ja odotuksista.
  • Kehitämme tuotantojärjestelmäämme tukemaan jatkuvaa laadun ja tuottamisen parantamista.
  • Huolehdimme henkilökuntamme koulutuksesta ja motivaatiosta valmistaa vastuullisesti ja suurella huolellisuudella.
  • Rakennamme pitkäkestoisia suhteita sidosryhmiimme.

Ympäristöpolitiikka

Toppi Oy:n ympäristöpolitiikan tavoite on työskennellä ympäristön suojelemisen puolesta ja tavoitteemme on kestävä kehitys myös ympäristöasioissa.

  1. Ympäristöpolitiikka on ohjeena kaikille Toppi Oy:n työntekijöille ja toimihenkilöille.
  2. Työskentelemme ympäristön suojelemisen puolesta ja yhdistämme ympäristöajattelun asiakkaiden tarpeisiin niin, että toimintamme on kannattavaa samalla kun suuntaamme kohti kestävää kehitystä.
  3. Toppi Oy:ssä noudatamme kaikessa toiminnassamme voimassa olevia lakeja ja määräyksiä.
  4. Ympäristölaatujärjestelmän avulla pyrimme tehostamaan ympäristösuorituskykyä sekä toimintaamme kaikilla yrityksen tasoilla ja siten lajittelemaan ja minimoimaan jätteet, parantamaan energiatehokkuutta sekä tuottamaan sidosryhmiemme ja asiakkaidemme vaatimukset täyttävää tuotteiden ja toiminnan laatua.
  5. Kouluttamme henkilöstöämme laadun jatkuvaan parantamiseen ja asiakastyytyväisyyden saavuttamiseen perusteena ympäristö ja laatujärjestelmän mukaiset auditoinnit. Tavoitteenamme on kaikessa toiminnassamme riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen minimoimalla virheet ja työskentelemällä kerralla valmiiksi periaatteen mukaisesti.
  6. Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaita ympäristöä säästäviä tuotteita, jotka täyttävät asianmukaiset turvallisuusvaatimukset ja odotamme samaa liikekumppaneiltamme.
  7. Noudatamme sisäisen ja ulkoisen Auditointien ohjelmaa perustuen ISO 9001/2015 ja ISO 14001/2015 vaatimuksiin.

Arvomme

Uskomme suoraviivaisuuteen ja laadukkaaseen työhön.

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys korostuvat kaikessa kanssakäymisessä.

Asiakas aina ensiksi – asiakas on työnantajamme.

Muovituotteiden valmistuksessa olemme parhaita asiantuntijoita.

Yli seitsemän vuosikymmentä suomalaista ekstruusio-osaamista

  • 1953

    Toiminta alkaa Helsingin Vartiokylässä itsekehitetyllä suulakepuristimella. Ensimmäiset tuotteet sähköjohtojen suojaletkuja ja terenauha.

  • 1962

    Yritys muuttaa Espoon Kivenlahteen ja uusien tuotantotilojen rakennus alkaa.

  • 1965

    Kudosletkujen valmistus alkaa.

  • 1975

    Paineilmaletkujen valmistus aloitetaan.

  • 1978

    Pneumatiikkakaapelien valmistus alkaa.

  • 1985

    Ensimmäiset toimitukset Ruotsiin. Tämän jälkeen vienti laajenee moniin muihin maihin.

  • 1986

    Ensimmäinen Topp-brandi ToppAir™ lanseerataan.

  • 1992

    Pikapalopostiletkujen valmistus EN694 standardin mukaisesti aloitetaan.

  • 2000

    Tuotantotilojen merkittävä laajennus.

  • 2011

    Vuoden 2011 Alihankkija -tunnustus.

  • 2013

    Yritys täyttää 60 vuotta.

  • 2017

    ISO 9001:2015 sertifikaatti

  • 2021

    ISO 14001 sertifikaatti